Heinolassa korjattiin paineviemäri poikkeuksellisissa olosuhteissa

Lahti Aqua oli mukana heinäkuussa toteutetussa vesihuollon kunnossapitotyössä, jossa rikkoutunut paineviemäri korjattiin poikkeuksellisissa olosuhteissa, Heinolan Konnivedellä seitsemän metrin syvyydessä. Kunnossapitotyö toteutettiin yhteistyössä sukellusseura Lahden Pingiivinit Ry:n sukeltajien kanssa ja varsinaiseen korjaustyöhön kului kaikkine valmisteluineen aikaa pitkä työpäivä.

Korjaustyö edellytti sukeltajien ja vesihuollon ammattilaisten yhteistyötä

Lahti Aqua oli saanut ensitiedon korjausta vaatineesta paineviemäristä kahdelta sukeltajalta, jotka olivat olleet tavanomaisella sukellusreissulla Konnivedellä. Sukeltajat olivat kiinnittäneet sukellusreissullaan huomiota Konniveden pohjassa oleviin putkiin ja ottaneet niistä videokuvaa. Sukellusreissun päätteeksi toinen sukeltajista Tero Iso-Kuortti lähetti videomateriaalin Lahti Aqualle, jossa vahinkojen minimoimiseksi asiaa ryhdyttiin selvittämään saman tien.

Lahti Aqualla todettiin seuraavina päivinä, että paineviemäri edellytti korjaustoimia. Videomateriaalin ansiosta korjauskohta pystyttiin paikallistamaan tarkasti, ja korjaustyön suunnittelussa päästiin alkuun nopeasti. Korjaustyön onnistunut toteutus vaati kuitenkin runsaasti ennakkovalmisteluja, joissa tuli huomioida mm. lupa-asiat kuntoon yhdessä Heinolan kaupungin kanssa sekä tiedottaa oikeat tahot korjaustyön ajankohdasta ennen varsinaisiin toimiin ryhtymistä.

Korjaustyön onnistunut toteutuminen edellytti Lahti Aquan vesihuollon ammattilaisten lisäksi myös useamman sukeltajan työpanosta. Lisäksi korjaustyökohdan yläpuolelle Konnivedellä tuli kuljettaa tarvittavat työkoneet ja työkalut, jotka saatiin ankkuroitua paikoilleen massiivisen korjauslautan ansiosta. Helteisen päivän aikana ohikulkeneet veneilijät sekä rantapäivää viettäneet lomailijat eivät voineet olla huomaamatta tätä runsasta kalustoa keskellä järveä.

Lahti Aquan verkostoasiantuntija Janne sekä ammattisukeltaja Sakari käyvät läpi korjaustyötä.

Korjaustyö eteni suunnitellusti

Korjaustyö saatiin aikataulutettua ja toteutettua yhteistyössä Lahden Pingviinit Ry:n sukeltajien kanssa. Veden alla korjaustöihin osallistui aktiivisesti kaksi sukeltajaa, joista toisella Sakari Niemisellä on sukeltajan ammattipätevyys. Hän on toiminut ammattisukeltajan työtehtävissä jo 40 vuoden ajan, ja hänelle seitsemän metrin syvyydessä työskentely oli kutakuinkin tavanomainen työpäivä. Sakarin sukelluskolleganaan oli Mikko Suutari, joka on ammatiltaan putkiasentaja.

Korjaustyö eteni hallitusti ja kommunikaatio tapahtui sukeltajien ja lautalla olleiden henkilöiden välillä radiopuhelimella. Lisäksi sukeltajilla oli käytössään GoPro-kamera, minkä ansiosta työn eteneminen saatiin dokumentoitua vaihe vaiheelta.

Sukellusvarusteiden pukemisessa ja riisumisessa apukädet olivat paikallaan.

Paineviemäriin asennettiin korjausosa

Työtä tehtiin sekä veden pinnan syvyyksissä että lautalta käsin. Paineviemäri tuli sahata poikki noin kahden metrin pituudelta, jotta uusi korjausosa saatiin valmisteltua. Sahaus tehtiin veden varassa käsisahalla, ja uusittava putken osa nostettiin lautalle nostosäkkien avulla.

Korjausosaan kiinnitettiin korjauspannat ja asetettiin painolevy lautalla valmiiksi kiinni, jotta se saatiin laskettua nostoliivien ja -säkkien avulla hallitusti takaisin seitsemän metrin syvyyteen. Konniveden pohjassa sukeltajat kiinnittivät sen lopulta käsivoimin paikoilleen.

Kun korjaustyö oli saatu valmiiksi, testattiin korjauspantojen ja -liitosten pysyvyys ottamalla korjattu paineviemäri pumppaamolta käsin takaisin käyttöön. Samaan aikaan sukeltajat todensivat korjausliitosten pitävyyden, ja työ voitiin todeta onnistuneeksi.

Helteisessä säässä vettä, vissyä ja aurinkorasvaa kului runsaasti. Vedestä nostettu paineviemärin osa tuotiin seuraavana aamuna Lahti Aqualle tarkasteltavaksi ja lähetettäväksi jatkotutkimuksiin, jotta mahdolliset laatuvirheet putken materiaalissa saadaan tutkituksi.

Uusi paineviemärin korjausosa laskettua laskettuna seitsemän metrin syvyyteen.