Maailman vesipäivän tarkoituksena on lisätä tietoa vesivarantojen vaikutuksesta taloudelliseen tuottavuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Maailman vesipäivää vietetään 22.3. ,ja tämän vuoden…
Etäluettavien vesimittareiden asentaminen jatkuu Heinolassa VMH Kalibro Oy:n toimesta. Asiakkaat, joiden asuinalueella etäluettavia vesimittareita vaihdetaan, saavat asiasta erillisen tiedotteen ja…
Valtakunnallista Varautumispäivää vietetään perjantaina 7.2.2025. Varautumispäivän teemana on tänä vuonna Kotivara alkaa vedestä. Vesi onkin ensimmäisiä asioita, joita ihminen kaipaa…
Lahti Aquan ja seitsemän muun vesilaitoksen vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamisen yhteishanke etenee. Hankkeen ensimmäinen päätavoite on kehittää osallistuvien vesihuoltolaitosten…
Lahti Aqua muistaa tänä vuonna paikallisia perheitä lahjoittamalla 50 euron arvoisia ruokalahjakortteja 40 perheelle. Ruokalahjakortit jakaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden yhdistys,…
Suomessa talousveden laatua valvotaan lainsäädännön vaatimusten mukaisesti säännöllisesti viranomaisvalvonnassa, jonka lisäksi tehdään jatkuvaa vesihuoltolaitosten omavalvontaa. Suomen lainsäädäntö (Talousvesiasetus) määrittää talousveden…
Lahti Aqua vastaa Heinolan kaupungin vesihuoltopalveluista vuoden 2025 alusta. Yhteistyö perustuu konsessiosopimusmalliin, jossa Lahti Aqua vastaa Heinolan kaupungin operatiivisista vesihuoltotoimenpiteistä.…
Kuva: Lassi Häkkinen Ensilumenladun valmistelutyöt ovat käynnissä. Lahti Aqua tukee edellisvuosien tapaan ensilumenladun avaamista ja mahdollistaa yhdessä liikuntapalveluiden kanssa kaupunkilaisille…
Varhaiskasvatus- ja esiopetusikäisille lapsille on veteen ja vesihuoltoon liittyvää tietoa tarjolla vähän. Kuitenkin pienet lapset ovat perheiden merkittäviä vedenkäyttäjiä ja…
Lahti Aqua nostaa 1.1.2025 alkaen vesihuollon käyttömaksuja 5 prosenttia ja perusmaksuja 15 prosenttia. Hinnankorotuksien taustalla ovat ikääntyneen vesihuoltoverkoston saneeraamiseen vaadittavat…
Hollolan kunta, Lahti Aqua Oy ja Lahden kaupunki laativat yhteistyössä alueellisen kaupunkivesien hallintasuunnitelman vuosien 2024–2025 aikana. Yhteishankkeen ensimmäinen työvaihe viemäriylivuotojen…
Yleinen arvonlisäverokanta nousee 24 prosentista 25,5 prosenttiin 1.9.2024 alkaen. Hinnastojen arvonlisäverottomat hinnat pysyvät ennallaan, ja arvonlisäverollisiin hintoihin tulee korotus. Hinnastot…