CNN hehkuttaa lahtelaista hanavettä

07.01.2022 10:43

CNN hehkuttaa lahtelaista hanavettä - Lahti Aqua

Yhdysvaltalainen mediatalo CNN julkaisi vuoden alussa suosituksensa vuoden 2022 parhaista matkakohteista. Mukana listalla on vuoden 2021 ympäristöpääkaupunki Lahti. Lahden nostamista listalle perusteellaan mm.  kestävien ympäristöratkaisujen, upean luonnon ja ulkoilureittien sekä laadukkaan hanveden vuoksi.

Artikkeli kehottaa Lahdessa matkaajia maistamaan paikallista hanavettä

Lahtelainen hanavesi on tunnettu sen laadustaan. Kaikki toiminta-alueella käytettävä vesi on peräisin pohjavedestä, mikä kulkee vesihuoltoverkostossa Salpausselän pohjavesivarannoista kuluttajien ja yritysten käyttöön.

Lahti ja Hollola saavat vetensä pääasiassa itä-länsisuuntaisen Salpausselän harjumuodostelmasta. Salpausselän harjumuodostuman maaperä on ihanteellinen sadeveden suodattumiseen, minkä vuoksi vesi vaatii vain vähän käsittelyä. Pohjavettä syntyykin toiminta-alueella 100 000 kuutiometriä vuorokaudessa.

–   Toimitamme asiakkaillemme ainoastaan pohjavettä, mikä on kaupunkiolosuhteissa varsin ainutlaatuista. Vetemme on raikasta ja poikkeuksellisen kirkasta, josta kelpaa nauttia, muistuttaa myös vedentuotannon ja -jakelun käyttöpäällikkö Venla Avelin.

 

Lue CNN:n artikkeli Where to travel in 2022: The best destinations to go